Mikä on biisi?

Mitä tarvitaan, että biisiä voidaan kutsua biisiksi? Arkinen vastaus totta kai on, et se on se juttu mikä soi kun mä painan nappia Youtubessa tai Spotifyssa tai se tulee radiosta tai sit bändi vetää sitä keikalla… Eli vastaus ei olekaan aivan yksiselitteinen. Biisin kun voi esittää monella tavalla.

Biisin ranka

Biisillä on kuitenkin yleensä jotain, jota voidaan kutsua biisin rangaksi – joku läpi biisin kulkeva idea. Esimerkkeinä voi olla läpi biisin kulkeva melodia tai sitten vaikkapa riffi jollain instrumentilla, joka kuullaan biisin kestäessä toistuvasti. Joskus se on pelkkä biitti, joka on jollain lailla niin omintakeinen, että sen tunnistaa ko. biisiksi. Biisi voi olla myös kollaasi. Ranka kuitenkin on aina samanlainen: biisi on jollain lailla järjesteltyjä ääniä. Biisi alkaa ja se loppuu, yleensä muutaman minuutin jälkeen (toki paljon pidempiäkin biisejä tunnetaan). Biisissä on yleensä erilaisia osia, joilla saadaan vaihtelun tuntua biisin edetessä.

Alku, jotain välissä, loppu – on kaiken tarinankerronnan perusidea. Biisit tuppaavat sen lisäksi toistamaan samankaltaisuuksia toisten biisien kanssa rakenteensa puolesta. Tyypillinen popkappale etenee rakenteella intro-A-B-A-B-C-B-B-(outro). A tarkoittaa säkeistöä ja B kertosäettä. Tyypillinen EDM/house-kappale taas saattaa edetä seuraavasti: intro-breakdown-buildup-drop-breakdown-buildup-drop-outro.
Tuttu rakenne helpottaa biisin mahdollisuutta tulla soitetuksi jonkun muun kuin itsen toimesta, esimerkiksi DJ saattaa haluta kappaleen soittolistalleen, missä on intro ja outro. Biisit ovat niin kuin muutkin tarinat, ne eivät elä autiolla saarella. Biisejä soitetaan muitten biisien kanssa radion soundtrackina, soittolistoilla, albumeina ja konsertteina. Sen takia biisi ei voi olla outo, ellei se ole jollain ihan superhienolla omintakeisella tavalla outo.

Biisin puikulat eli toisin sanoen sovittaminen

Kun biisi sitten alkaa hahmottua mielessä, tulee nopeasti mieleen et biisissä vois olla kaikkee jännää. Skittasoolo ja tossa kohtaa rummut vois vetää tollee ja ja ja… Kaikkea tällaista kutsutaan sovittamiseksi. Sovittaminen on tuiki tärkeä osa biisintekoa, mutta kappaleen voi myös uudelleen sovittaa: pikku bändin biisi voi löytää tiensä ison bändin soitettavaksi, jazzbiisistä voi kuoriutua rockversio, rockbiisistä jazzversio ja loppujen lopuksi kaikesta voi tehdä dubsteppiä. Joskus sovittaminen saattaa viedä biisin aivan eri maailmaan kuin se oli ensimmäistä ideaa ajatellessa.

 

Olennaista sovittamisessa on joskus saada se loppuun. Vaihtoehtoja ei ole miljardeja, vaan äärettömästi. Sen takia sovittajan on itse määritettävä, milloin sovitus on valmis. Paras keino sovituksen valmiiksi saattamiseen on asettaa itselleen selkeä takaraja kuten jokin tietty päivämäärä.

 

Biisin matka ideasta biisiksi ja tallenteeksi ja taas ideaksi ja tallenteeksi ja toisenlaiseksi biisiksi

Biisin voi vetää pelkkänä yksinlauluna. Usein kuitenkin haluamme jotakin hivenen enemmän ja haluamme myös tallentaa työmme jälkiä.
Tänä päivänä perustyöväline tallentamiselle ja editoinnille on tietokone. Tietokone on myös yhä enenevissä määrin biisintekoväline, Abletonilla tai muulla vastaavalla ohjelmalla ”koodaillaan” ”biisi läjään”. Me tallennamme tietokoneeseen soitetut sekä lauletut osuudet. Saatamme myös ihan hiirellä napsautella ääniä kohdalleen, lisätä tai poistaa ääniä sekä vaihtaa saundeja. Meillä voi olla myös erilaisia kontrollipadeja tai koskettimistoja, millä me naputtelemme rytmimme ja melodiamme sisään koneeseen. Sen takia tänä päivänä musantekijän on oltava sen verran kehissä, että tajuaa jostakin DAWista eli Abletonin, Logicin, Pro Toolsin tai muun sen kaltaisesta ohjelmasta perusasioita ja osaa käyttää ohjelmaa edes hivenen. Mitä paremmin osaa työvälineensä, sen nautinnollisemmaksi itse musiikin tekeminen tulee. Biisin voi toki edelleen kirjoittaa vaikka pelkällä laululla, no worries!

Mistä tässä workshopissa on oikein kyse?

Leirillä on Mikael Suomelan vetämä Making Music, moniosainen luento/workshop, missä leiriläiset pääsevät tekemään omia biisejään. Me keskustelemme biisin osista, rangasta, arreista sekä musan tekemisestä tänä päivänä eli myös teknologiasta (tai sen tarpeettomuudesta!). Analysoimme muitten tekemiä biisejä ja pyrimme nappaamaan sieltä vinkkejä parempien biisien tekemiseen. Tämä ja kaikkea muutakin on Popjazzleirillä, jonne kannattaa ilmoittautua NYT! 🙂

Ota osaa keskusteluun

1 kommentti

Kommentoi

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *